
(Scroll down for English)
Laulaja-muusikko-säveltäjä Mia Simanainen (s. 1970) on kotonaan kokeilevissa projekteissa ja yhtyeissä, jotka luovat jotakin uutta tai omintakeista – ja hauskaa. Hän hoitaa työvaiheet usein alusta loppuun; säveltää ja sovittaa, joskus sanoittaa, huolehtii valmisteluprosesseista, esiintyy, tuottaa kiertueita ja organisoi julkaisuja.
Hänen johtamansa yhtye Quartet Ajaton on kerännyt kiittäviä arvioita kansainvälisesti. Yhtyeen toinen albumi Early Music in the Latest Way (Alba Records 2020) sisältää yllättäen renessanssi- ja barokkimusiikkia uudelleen sovitettuna! Kolmannen albumin ohjelmisto on valmisteilla, ja yhtye esiintyy aktiivisesti Euroopassa.
Soolotyöskentelyn tuloksena työstynyt albumi Soi Helvi Juvonen (2020) on Simanaisen kunnianosoitus Helvi Juvosen (1919-59) runoudelle. Siinä kuullaan, mitä jännittävää syntyy pelkän ihmisäänen ja kekseliään äänisuunnittelun keinoin. Soolokonsertteja yksin ja vierailijoiden kera on tiedossa tänäkin vuonna.
Simanainen on konsertoinut 14:n Euroopan maan lisäksi Japanissa, Meksikossa ja Venäjällä. Hänen lauluaan sekä sävellyksiä, sovituksia ja sanoituksia voi kuulla lukuisilla äänilevyillä sekä dvd-, tv- ja radiotallenteilla – albumeista 7 on hänen itse tai yhtyeellä tuottamiaan, joukossa mm. harvinaislaatuinen yhdistelmä Helvi Juvosen runoja ja modernia jazzia Ahava-yhtyeellä, sekä Tampereen kansainvälisen laulukilpailun voittajayhtyeen JimJamMurMurin levytykset. Aika ajoin Simanainen esiintyy myös muissa projekteissa tai vierailijana, usein joko poikkitaiteellisissa, monikansallisissa tai monitaiteellisissa esityksissä, kuten oli Myllyteatterin Milanossa palkittu esitys Kolga.
Mia Simanainen on koulutukseltaan jazzmusiikin maisteri, hän on myös suosittu laulunopettaja (mm. Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa). Hänen taiteellista työskentelyään tukevat v. 2023 Musiikin edistämissäätiö ja Taiteen edistämiskeskus sekä EU-rahoitteinen TelepART.
bio IN ENGLISH
Mia Simanainen (b. 1970) is known as a versatile singer-
musician, who refreshes music by questioning the conventional practices. She’s been noted for her distinctive artistic vision
and compositions, as well as a clear vocal expression with an acrobatic touch.
Since the solo album -release Soi Helvi Juvonen (2020)
Simanainen has been performing solo, at times with guests. The extraordinary Quartet Ajaton, founded by her, performs actively in Europe preparing its third release. The second album “Early Music in the Latest Way” (Alba Records 2020) has gathered beautiful critics internationally.
In addition to the solo and ensemble work, Mia sometimes performs as
guest or operates as a member of other groups that often combine
different music genres or art forms. She’s been performing and touring
all over Europe, as well as in Russia, Mexico and Japan. She has
produced or co-produced 7 albums, which include her own music, and is guesting or backing the vocals on numerous ones.
Mia Simanainen has got a Master’s degree from the Sibelius-Academy
Jazz Music Department (year 2000). She’s a popular teacher, and her
artistic work has been well supported – this year by The Finnish Music Foundation and The Arts Promotion Centre Finland, as well as the EU financed TelepART.