Itsenäisyyspäivän kynnyksellä sain tiedon minulle myönnetystä Koneen Säätiön 1-vuotisesta apurahasta. Ilo ja onni pärskähtivät ulos kyyneleiden muodossa, ja helpotus kihelmöi ihon alla monen monta hämärää päivää. Samaan aikaan kun vielä nieleskelin hämmennystä, olivat tuntosarvet jo töissä tunnustelemassa maailman menoa, jumppasin aivosolujani ymmärtämään millainen on hyväosaiseksi merkattu paikkani haastavan vuoden kuroessa itsensä umpeen. Olin ollut jo valmiiksi kiitollinen siitä, kuinka mitättömäksi koin oman onnettomuuteni kaiken maailmaa koskettaneen vaikean keskellä.
Ja sitten tämän pehmeän valon lisäksi ylleni laskeutui suoja tuulelta ja kylmältä.
